Paloin ehkä loppuun...
Moikka!
Oon tässä jo herken pähkäilly mitä tänne kirjottasin jälleen. Aattelin että viime postauksen jälkeen olis teilläki mukava lukea vähän jotakin kivempaaki tekstiä.
Mutta me kaikki tiedetään että elämässä ei aina mene niinku haluaa, välillä saattaa pidemmänkin aikaa potkia oikein kunnolla päähän.
Niin joskopa nyt lähetää suoraa siitä että oon ollu lähi aikoina aika stressaantunu ja on vähän tuntunu siltä ettei millään pysty rentoutumaan.
Levottomuus on vallannu pään ja kropan, melkeen kaiken tekeminen on tuntunu ihan hirveältä suoritukselta ja ihan kuin olisin ottanu kaikesta liikaa paineita.
Oon nukkunu todella todella huonosti, ulkoilu on jääny vähäsellä ja oon unohtanu syödä normaalisti. Pään sisällä on vaan pyöriny kymmeniä asioita kerrallaan, eikä ne ajatukset oo seisahtunu hetkeksikkään. Aivan kuin olisin menettäny hallinan itteeni melkeen kokonaan.
Mutta viime viikolla tuli totaallinen pysähdys. Huomasin että kroppa käy nyt aivan liian yli kierroksilla ja aloin jo pelkäämään burnouttia.
Ei se auttanut kuin pysähtyä, vastoinkäymisiä viime viikolla oli muutama ja viikonloppuna se näkykin ihan selvänä loppuun palamisena. Monta tuntia tuli itkettyä, niin että silmät punotti ja kasvojen ihoakin kirveli.
Viikonloppuna yritin nukkua pitkään ja sama rata jatkuu selvästikkin tällä viikolla. Univelkaa on ihan älyttömänä ja siksi se nukuttaaki.
Oon kiitollinen mun lääkityksestä, ilman sitä varmaan olisin jo osastolla. Toisaalta moni sano mulle että mee jo hyvä ihminen päivystykseen. Muttako sitä vaa on niin jääräpää ja haluaa muka pärjätä omillaa. Kyl mie luppaan että siinä vaiheessa ku tosissaan huomaan etten oikeesti pärjää niin lähden sinne osastolle lepäämään.
Nyt yritän saada itteni tekee asioita joista tulee hyvä olo. Huomenna oon menossa kaverin kans käynnistää sali harrastuksen taas käyntiin. On mulla kortti ollu jo pari viikkoa, mut tosiaan tuon loppuunpalamisen takia en vaan yksinkertasesti oo jaksanu lähteä. Ostin itelle pari uutta kanvas taulua, jos maalais taas pitkästä aikaa. Siihen saan niin hyvin oman mielen uppotumaan, nyt oon vaan yrittäny keksiä ideaa mitä maalisin.
Eli lyhyesti sanottuna ei oo helppoo ollu ei, mutta eihän sitä aina olekkaan. Elämän pitää olla välillä sitä vuoristorataa, aina ei voi olla kivaa. Jos olis aina täydellistä, lopulta se olis aika tylsää. Ainakin mun mielestä, vastoinkäymiset kasvattaa.
Eka aattelin että tästä tulee pitkä höpinä, mutta ei näköjään. Välillä hyvä kirjottaa näitä lyhkäsempiäki. Katotaa jos seuraava teksti oiski jottain positiivisempaa :)
Kohti ääretöntä ja sen yli!
Alexandra
P.s Ihanaa alkanutta talvea ❤️
Kommentit
Lähetä kommentti