Mä kärsin edelleen...

Hei!

Eiks ookki ihanaa ku kevät on täällä! ☀️ En malta odottaa että olis jo kesä!☀️🫶🏻 Pääsis nauttimaan lämpimistä ilmoista, piknikille rannalle ja ajelemaan autolla ikkunat auki 😍☀️

Mähän oon siis syys ihmisiä, mutta on kesäkin ihanaa aikaa ❤️

Pikkuset pohjustukset tämän hetkiseen tilanteeseen, ennen kuin mennään itse aiheeseen. Elikäs helmikuussa asuin huikeat 2 viikkoa Raahesa ja sitte palasinki maitojunalla takasi pohjoseen. Koti-ikävä oli noin suuri ja ahdistus sisällä etten vaan kyenny jäämään silloin. Mutta kuukauden pysyin sitte Posiolla aloillani ja mietin asioita ja tulevaisuutta. Tein päätöksen josta en puhunut kellekkään, ennen kuin tein askeleet. Hain kouluun Raaheen ja jätin uuden asuntohakemuksen. Toukokuusta lähtien mulla on tarkotus nyt oikeasti sitten muuttaa. Oli tarkoitus vasta kesällä, mutta alkaa jo olemaan tarve omalle rauhalle, että päätin nyt sitte edetä. Että tämmöstä täällä 🙈 "horjuvamieli" eiks se oo mun bloginki nimi 🤭

Mutta mennääs nyt asiaan.

Pelkään ihan liikaa...

Mulla on nyt reilun 2kk ajan ollu ihan hirveitä paniikki- ja ahdistuskohtauksia. Ne on ollu niin pahoja, ettei niistä oo meinannu selvitä tavalla tai toisella. Pahimmillaan 8h sisällä oon saanu 3kpl paniikkikohtauksia, jotka on kestäneet 1-3h. Ahdistus on ollu ihan järisyttävän suurta, se paine rinnassa on ihan kamala ja tuntunut että pää räjähtää ihan just. Kuusamossa käydessä, nämä tunnetilat on olleet pahimmillaan. Ja ne lievittyy vasta kun pääsin aina sieltä pois tai jos joku tuttu ihminen oli seurana. Yksin ne olot oli ihan hirveitä. Vainoharhasuus oli ihan järkyttävää ja pelkäsin koko ajan että törmään siihen tiettyyn henkilöön. Sillon mä tajusin, kuinka huonosti oikeasti voin siellä, etten mä voi muuttaa sinne takasin, kun pelkkä käyminenkin aiheuttaa tuommosen olon. Aiemmin siellä asuessa, en edes tajunnu kunnolla, että kärsin juuri samoista asioista sillonkin. En tajunnu kuinka paha se tilanne oli, vaikka monesti saatoin sanoakki jollekin että pelottaa.

Nyt oon myös tajunnut lisää asioita, mihin tarvin käsittelyaikaa ja harjottelua. Mä en halua enää että mua halataan, saatika kosketaan. Pieni hipasukin saa mun säpsähtämään. Jos joku tulee halaamaan, en välttämättä kieltäydy, mutta se halaus on kankea ja mua ahdistaa. Sillon jos itse teen alotteen halaamiseen, se ahdistus ei oo niin paha. Nämä on juurikin niitä trauman aiheuttamia juttuja, toivon suuresti että saan käsiteltyä tätä asiaa. Mä kuitenkin rakastan halata ja tykkään kosketuksesta, tuntuu pahalta kun se on periaatteessa viety multa nyt...

Kolmas asia... Painajaiset... Nään niitä nyt joka yö ja ne on ihan hirveitä, jokainen painajainen on viitannu tähän traumaan jollakin tapaa. Oon yrittäny miettiä että miksi nyt, miksi näitä tulee nyt näin paljon. Aiemmin ei käynytkään mielessä, mutta nyt tajusin. Kohta tulee vuosi täyteen, kun mun itsemääräämisoikeutta rikottiin. Se alkaa nyt palaamaan alitajuntaan ja tän takia aiheuttaa niin paljon oireiluja.

Toki sain kk sitten vakavan traumaperäisen stressihäiriön pisteet, siis vieläkin vaikka kävin traumaterapiassa muutaman käynnin ja tapahtuneesta on jo kohta vuosi. Mutta rehellisesti sanottuna, koko asiaa ei ole käyty edes kunnolla läpi. En oo saanu tarpeeksi apua tämän käsittelyn kanssa, jokseenkin tuntuu etten oo edes käsitelly asiaa. En mä edes tiiä miten lähtä käsittelemään itsenäisesti...

Jos teillä on vinkkejä, niin saa antaa...

Alex 🫶🏻