Mitta tuli täyteeteen!
Moro!
Mun on pakko päästä avautumaan jotenkin, joten päätin että kirjotan tästä tänne. Luvassa saattaa olla melko raffia tekstiä, mut pakko päästä kirjottamaan. Ehkä joku pystyy samaistuu ja hakee vertaistukea, ehkä jotku kammoksuu ja jättää mun blogin unholaan. Otan sen riskin. Toisin tuun kirjottaa asioista mistä oon jo aiemmin täällä joskus maininnu, että jos oot vanha lukia, niin tiedät mistä puhun. Luulisin...
Lähetään nyt vaikka siitä että vihaan itseäni, aivan järkyttävästi tällä hetkellä. Kuluneiden vuosien sisällä on tapahtunu niin paljo asioita, jotka on saanu mut toimimaan tavalla jota vihaan itsessäni. Mulla on aggressiivista taustaa aika paljon nuoruudesta, sain purettua mun sisällä kuohuvaa raivoa ulos liikuntaan. Kaiken aggression purin salilla, nyrkkeilysäkkiä hakkaamalla ja treenaamalla lihaksia. Pelkkä lenkkeily ei riittäny, mun piti takoa käsien kautta se raivo ulos.
Ei mulla tarvinnu olla mitään syytä sille raivolle, se vaan tuli jostain. Jos joku sattu väärään aikaan tielle joko purin sen hirveällä riehumisella tai saatoin käydä päälle. Mä en oo koskaan hyväksyny väkivaltaa, en missään nimessä. Koska sitä on kohdistettu muhunkin, tiiän millaset arvet se jättää. Sen takia vihaan sitä puolta itessäni, että oon ku kävelevä aikapommi.
Treenaamisella sain suurimman energian ulos ja pystyin hoitamaan epämukavat tilanteet rauhallisena. Mutta sitte tuli kausi kun vaan unohdin sen keinon, mikä oli mulle kaikki kaikessa, ehkä tärkein asia maailmassa. Mun itsehillintä katosi. Aloin juomaan runsaasti alkoholia, aluksi mulla ei tullut mitään sivuvaikutteita. Mutta 2017 syksyllä kun ratkesin lopullisesti pullon suuhun, kaikki muuttu, alkoholisoiduin. Humalassa en osannut enää sen jälkeen hillitä itteäni. Jos joku raivostutti mut sillon, näin vaan punaista. Alkoholismi ja aggressiivisuus, huono yhtälö. Joudun myöntämään että humalassa satutin toista, jolloin mut piti rauhoittaa ja siinä vaiheessa ei pelkkä sanominen riittäny. Sain myös aggressiivisia kohtauksia selvinpäinkin, usein psykoottisena. Joku päässä vaan napsahti ja helvetti oli irti.
Monta kertaa oon itselleni sanonut että "Axu nyt sä menet sinne helvetin salille ja teet tästä lopun". Mutta en mennyt, en vaan kyennyt. Ehkä se oli myöntäminen itselle et mulla on vihan hallinta ongelma. Alkoholi ongelman myöntämisessäkin meni aikaa, siksi tänkin myöntämisessä meni. Sitte tuli selkä vaivat, ne alko rajottaa mun liikkumista ja esti myös salilla käymisen. Nyt mun selkä on alkanut menee parempaan suuntaan, ehkä vielä on toivoa.
Mut miksi mä nyt vihaan itseäni niin paljon että tekis mieli lopettaa tää paska, miksi mulla tekee mieli lenkillä tempasta nyrkillä puuta niin lujaa että varmasti sattuu. Viikko sitten tapahtu semmosta joka aiheutti mussa jälleen tän aggressiivisen reaktion. Mua ahdisteltiin seksuaalisesti baarin pihalla, henkilö joka sen teki ei ottanut kuuleville korvillekkaan etten tykännyt asiasta. Onneksi tilanteeseen sattui tulemaan toinen ihminen ja pääsin ahdistavasta hetkestä pois. Tämä tietenkin repi jo valmiiksi käsittelemättömät traumat auki ja jäivät kummittelemaan päähän.
Tilanne myöhemmin kärjistyi siihen että sain todella, todella pahan aggressiivisen kohtauksen. Taustalla oli jo valmiiksi stressaava tilanne ja alkoholilla oli osuutta asiaan. Oli tilanne joka aiheutti mussa niin voimakkaan tunnekuohun etten vaan enään nähnyt muuta kuin punaista. Ihan kuin päässä olis pimentynyt ja joku muu olis ohjannu mun kehoa. En vaan pystynyt enää hallitsemaan omaa toimintaani. Mut jouduttiin jälleen rauhottamaan rajulla tavalla ja jouduin sen takia käymään päivystyksessäkin. Tilannehan olis voinut hoitaa myös niin ettei mulle vahinkoa olisi tullut, mutta se on mennyttä ja mulla on kaikki kunnossa nyt. Tapahtuneesta en kerro sen enempää, enkä asian osapuolia.
Mutta tuo tapahtuma aiheutti mussa niin niin pahan olon, että tuntuu siltä etten kestä itteeni enää. Oon puhunu omalle ohjaajalle ja ens viikolla taas tapaaminen. Aion hommata itelle nyt sen hemmetin salikortin ja mennä sinne salille, niinäkin päivinä kun ei vaan kiinnostais. Koska mun on pakko. Mä tiedän mikä mun aggressiivisuuteen auttaa, joten mun on pakko alkaa tekee sen asian eteenkin jotain. Kuntosalista tulee mun pysyvä harrastus, mä en voi yksinkertaisesti lopettaa sitä, koska se on mun keino pysyä kasassa.
No mitä tulee alkoholin suhteen. Korkki kiinni, pysyvästi. Ei tipan tippaakaan alkoholia. Sen sanon ettei koskaan toisten juominen vaikuta omaan juomiseen, se lähtee ihan omasta päästä. Ja jos mulla tulee tilanne et nyt en halua nähdä kun muut juo, niin sitte en vaa lähe mukkaan. Niin yksinkertaista kuin se onkin. Eli jatkossa mua saa vieläkin pyytää mukaan illan istujaisiin yms, mutta mä pysyn ilman sitä "taikajuomaa". Mä osaan pitää hauskaa ilmankin viina.
Mä en tahdo enää satuttaa ketään yhtään millään tavalla ja siksi tein päätöksen. Juominen loppuu ja sali harrastus tulee pitkän tauon jälkeen mukaan kuvioihin. Mä kadun niin paljon omia tekojani, sanojani ja puheitani. Mä kuitenkin oon perin pohjin lopulta tosi hyvä ja sympaattinen ihminen, joka välittää toisista ja ei halua kellekkään pahaa. Jos et oo elänyt tämmösestä asiasta kärsivän ihmisen kanssa, et tiiä mistä puhun. Mutta voin sanoa että suurin tuska se on mulla, kun joudun itse elämään niiden omien tekojeni ja sanojeni kanssa. Mut mikä tärkeintä, mun pitää myös osata olla armollinen itselleni. En hyväksy tekojani, mutta osaan antaa itelleni anteeksi.
Nyt mä alan tekee kaikkeni sen eteen, että pystyn elämään itteni kanssa. Helppoo se ei tuu aluks olee, mut pikku hiljaa, askel kerrallaan.
Kiitos kun luit
Alex
Tiedän kyllä mistä puhut nuo ahdistelut on ikäviä asoita itselläkin on kokemusta tuosta ja hyvin olet osannut kirjoittaa kyllä meille vielä tulee hyviä päiviä..
VastaaPoistaKiitos kommentista! Kyllähän tämä on välillä ihan hirveää taistelua, mutta juurikin näin hyviä päiviä oikeastaan riittaa enemmän joukkoon. Niitä pitäisi enemmän muistella kuin niitä huonoja, mutta me opitaan asioita kantapään kautta. Oikein ihanaa ja mukavaa alkanutta talvea sinulle! :)
Poista